Matkapuhelin

+358 50 300 7135

Sähköpostiosoite

tsil@tsil.fi

IKMO 1, 10. - 14.5.2021

Vähäjärven lomakoti

Terveys ei ole kauppatavaraa

Me allekirjoittaneet esitämme, että tämän kansalaisaloitteen pohjalta käynnistetään kiireellinen valmistelu sellaisen lainsäädännön aikaansaamiseksi, jolla estetään julkisomisteisten terveyspalvelujen yhtiöittäminen kaupallisille yksityisille toimijoille. Perustuslakimme 19§ mukaan ”Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä”

Perustelut

Maassamme on meneillään hankkeita, joissa julkisen vallan omistuksessa olevia terveyspalveluja aiotaan yhtiöittää kaupallisille ylikansallisille toimijoille. Perusteluina käytetään vaikeuksia, joita kuntaomisteisten terveyskeskuspalveluiden tuotannossa on ilmennyt.

Päijät-Hämeessä valmistellaan hanketta, jolla kaikki julkisen perusterveydenhuollon palvelut aiotaan siirtää kaupallisesti toimivalle terveysyhtiölle, jossa enemmistöosuus tulisi voittoa tavoittelevalle ihmisten terveydellä rikastuneelle suuryritykselle.

Vallan siirto alueelliselle monopolille on vastoin perustuslain henkeä ja kirjainta. Eduskunnan on säädettävä kiireellisesti laki, joka estää alueellisen terveysmonopolin synnyn ja turvaa julkisen vallan omistuksessa olevat voittoa tavoittelemattomat perusterveydenhuollon ehkäisevät ja hoitavat palvelut.

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 4 §:ään kohtaan 4. on kirjattava yksityistä palvelutuottajaa koskevat rajaukset, joiden mukaan enemmistö perusterveydenhuollon tuotannosta siirtyy 5 vuoden siirtymäajan puitteissa julkiseksi toiminnaksi siten että yksityisen tuotannon osuus ei saa ylittää 20%, hoivapalveluissa 40% ja erikoissairaanhoidossa 4% rajaa. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6062

Suositellut julkaisut

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *