Lehden historiaa

  • Uusi Invalidi-lehti 60 vuotta – vuosikymmenten varrelta   (juhlavuonna 2015)

    Lehtemme on liiton periaatteiden heijastuma ja näiden periaatteiden tunnetuksitekijä. Eikä vain
    tunnetuksitekijä, vaan myös kollektiivinen organisaattori näiden periaatteiden käytännössä toteuttamisessa
    ”,
    todettiin “Uusi Invaliidi”-lehden etusivulla vuonna 1956 (UI 1/1956).
    Valtakunnallinen Uusi Invalidi-lehti syntyi, kun vuoden 1955 liittokokouksessa
    päätettiin yhdistää Turun yhdistyksen ”Tapaturmainvalidi” ja Sairaus- ja tapaturmainvalidien eli
    Helsingin yhdistyksen ”Uusi invaliidi” koko liiton yhteiseksi lehdeksi.
    Valtakunnallinen liittohan oli perustettu marraskuussa 1948 nimellä Tapaturmainvaliidien Liitto ry (TIL).
    Ei lehti tosin ihan yhdeltä istumalta ollut syntynyt:
    Kovia kokouksia pidettiin monena iltana. Aikaa ja tupakkaa kulutettiin, kunnes vihdoin saatiin aikaan
    enemmistöpäätös lehden julkaisemisesta. Siitä seurasi jälleen monet illanistujaiset lehden nimen,
    koon ja muodon sekä sisällön, painoajan ja -paikan, hinnan ja levikin ym. seikkojen järjestämiseksi
    ja toimittajien saamiseksi
    ”, muisteli lehden suunnittelutyössä ja sittemmin toimituskunnassa ja
    pitkään aktiivisena avustajana toiminut Hemmo Huotari (UI 4/1965).
    Lehden ensimmäisenä päätoimittajana toimi vuosina 1955–58 yksi lehden perustajista, Olavi Vilenius.
    Ensimmäiseen toimitukseen kuuluivat lisäksi Hemmo Huotari ja E. Virtanen.

    Sivumäärä vaihtelee, nimi säilyy

    Alkuun lehti tuli jäsenille pääsääntöisesti kuusi kertaa vuodessa yleensä nelisivuisena.
    1980-luvun alkupuolella ilmestymistiheys harvennettiin neljään numeroon vuodessa, mutta
    samalla lehden sivumäärää päätettiin lisätä.
    Sen jälkeenkin lehden sivumäärä oli kuitenkin vaihteleva, 4–12 sivua, liiton kulloisenkin taloudellisen
    tilanteen mukaan. Vaikka sisältö syntyy paljolti talkoopohjalla, ovat lehden paino- ja jakelukulut
    muodostaneet ison kolon liiton budjettiin. Resurssien niukkuudesta johtuva palstatilan rajallisuus
    onkin ollut lehtemme pysyvä ongelma. Vuoden 2011 syksystä alkaen ovat toki kaikki lehden numerot olleet 12-sivuisia.

    Uusi Invalidi on ollut lehtemme nimenä kaikki vuosikymmenet, vaikka nimen vaihtaminen on vuosien varrella
    ollut keskustelussa useampaankin otteeseen, mm. 1970-luvun alkuvuosina.
    Vuonna 1990 julistettiin lehdessä nimikilpailukin – kun lehden sisältö oli vuosien mittaan uudistunut,
    ajateltiin uudistaa sen nimikin. Muutamia ehdotuksia uudeksi nimeksi jäseniltä tulikin, mutta nimen säilyttämistäkin kannatettiin monella taholla. Niinpä liittokokous päätti säilyttää nimen ennallaan. (UI 2–3/1990).
    Ylimääräinen i-kirjain invaliidi-sanasta oli tosin pudotettu pois jo vuonna 1961 ajanmukaisia oikeinkirjoitussääntöjä noudattaen. Vuodesta 1956 alkaen on lehden etusivulla ollut myös lisämääre ”sosiaalinen uudistuslehti”.
    Miksi sitten juuri ”uusi” invalidi? Alkuperäisistä nimivalinnan perusteluista ei toistaiseksi ole löytynyt dokumentoitua tietoa – jos jollakulla on, kertokoon.
    Itse olen lehden nimeä selittänyt sitä ihmetelleille siihen tapaan, että uusi invalidi ei alistu vammaisuutensa vuoksi sääliteltäväksi eikä syrjäytettäväksi objektiksi vaan on aktiivinen toimija, joka ottaa selvää asioista ja järjestäytyy yhdessä muiden kanssa kamppailemaan voimiensa mukaan vammaisten ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten taloudellisten, sosiaalisten ja ihmisoikeuksien puolesta. 

    Lakitietoa, opastusta, yhdistystoimintaa

    Invalidihuolto, kansaneläkelaki, tapaturma-asiat, ammattitaudit, eläkkeiden korotustarpeet, potilasmaksut, invalidien työnsaantivaikeudet… – siinä tyypillisiä, toistuvia teemoja alkuvuosien Uusi Invalidi-lehdissä. Ja uudemmissakin. Terminologia vain on vuosien mittaan vähän muuttunut.
    Lehden keskeisenä tehtävänä ovat alusta lähtien olleet ohjeet ”invalidien asioiden hoitamisessa tarvittavan lainsäädäntömme ajankohtaisesta tilasta ja tulkinnasta sekä menettelytavoista apua anottaessa tai haettaessa”.
    Haasteellisen tehtävän toteutuksessa on toimitukselle saattanut tulla joskus riittämättömyyden epäilyksiäkin: ”Onko tämä opastustyö kyllin selkeää ja yksityiskohtaista, kun maamme sosiaalinen lainsäädäntö on hajanaista, rajoitettua ja passiivista sekä eräänlaista osa- ja palapelijärjestelmää” (V.L.=Väinö Laitinen? UI 4/1965). Miten tuo tuntuukin niin tutulta huolenaiheelta vielä tänäkin päivänä!
    Keskeisellä sijalla ovat lehdessä aina olleet myös liiton toiminta, kokous- ja tapahtumaraportit, kannanotot, tiedotteet ja ilmoitukset, Vähäjärven lomakodin kuulumiset kuin myös liiton paikallisyhdistysten neuvonta- ja opastustoiminnan, retkien, vuosijuhlien ja -kokousten kuvaukset.
    Olipa lehdessä aikoinaan erityisesti naislukijoille suunnattu palstakin, ”Naisten nurkka”, jossa annettiin ohjeita arjen ongelmiin ja kerrottiin naisten kokemuksista ja toiminnasta meillä ja muualla. Todettakoon, että lehden toimituskunta oli pitkään varsin miehinen: 1900-luvun mittaan ei toimitukseen kuulunut kaikkiaan kuin pari naista, mutta eipä naisia tuolloin monta ollut liiton luottamustehtävissäkään. Lehden avustajina on toki naisia aina ollut, niin erityisteemojen asiantuntijoina kuin yhdistysten toiminnan esittelijöinäkin.

    Jäsenten talkootyöllä ja tuella

    Pääosin liiton jäsenten ja ystävien talkoovoimin on Uusi Invalidi-lehti aina tehty, kuten edelleenkin. Vapaaehtoisia lehden avustajia, niin sosiaali-, terveys- ja työsuojelualan ja lainsäädännön asiantuntijoita kuin yhdistysaktiivejakin eri puolilta maata on vuosikymmenten mittaan ollut useita kymmeniä, ehkä satoja.
    Mainittakoon, että vuonna 1990 asetettiin tavoitteeksi saada lehdelle kirjoittava avustaja liiton jokaisesta yhdistyksestä. Tarkoituksena oli kehittää lehteä tukemaan jäsenyhdistysten työtä, kun toiminnan painopiste oli tuoreen vammaispalvelulain ja kunnallisten vammaisneuvostojen myötä siirtymässä liittotasolta yhä enemmän paikallistasolle ja yhdistysten keskinäinen kokemustenvaihto nähtiin lehden tärkeänä tehtävänä ja työsarkana (Pääkirjoitus, UI 2/1990). Vaikka ihan kaikista yhdistyksistä ei tuolloin tainnut säännöllistä kirjoittajaa löytyä, on jäsenten aktiivinen panos lehden sisällössä ollut hyvin merkittävä kautta vuosikymmenten.
    Erityismaininnan ansaitsevat nimimerkki ”Aapo” eli Allen Järvenpää, jonka asiantuntevista artikkeleista ja ajan hermoon iskevistä pakinoista saivat lukijat nauttia useiden vuosikymmenten ajan, sekä Nokian ”PeRi” eli Pentti Riekkola, joka asiajuttujen ja pakinoiden ohella rikasti lehden sivuja runoin, aforismein ja lauluin (ks. Aapon ja PeRin esittelyt UI 3/15).
    Lukijoita on alusta lähtien kannustettu osallistumaan lehden kehittymiseen ja leviämiseen myös antamalla palautetta sekä levittämällä lehteä ”ei vaan naapureilleen vaan myös uusille väestöpiireille” (UI 2/1960). Lehden irtonumeromyynnistä aikoinaan maksettu myyntipalkkio antoi vielä mahdollisuuden hankkia vähän lisäansioita invalidien niukkaan toimeentuloon.
    Lukijoiden palaute on niin ikään koettu tervetulleeksi ja hyödylliseksi: ”Kuluneiden vuosien aikana lehteä on kiitetty ja arvosteltu, kuten ainakin uutta tulokasta. Esitetty arvostelu on auttanut parantamaan lehteä, monipuolistamaan sen muotoa ja sisältöä, valaisemaan sen palstoilla invaliideja ja normaalikansalaisia kiinnostavia kysymyksiä” (Hemmo Huotari, UI 2/1960).
    Edelleenkin lehden toimitus ottaa lehden kehittämiseksi mielellään vastaan lukijoilta paitsi kirjoituksia, kuvia, runoja ja muuta sisältöä myös palautetta, kommentteja lehden sisällöstä ja ehdotuksia tuleviksi aiheiksi.

    Teksti: Marja-Leena Kalkkinen
    Aineiston koonnut Minna Nieminen

    Teksti ilmestyi Uusi Invalidi-lehden 60-vuotisjuhlanumerossa 3/2015, joka on luettavissa lehden arkistossa – klikkaa TÄSTÄ!