Lausunto vanhuspalvelulakiesityksestä (31.5.2012)

  • 4.6.2012 klo 11.40
  • VAHVA LAKI IÄKKÄIDEN VAMMAISTEN OIKEUKSIA TURVAAMAAN!

    Ikäihmisten oikeutta heille tarpeellisiin ja laadukkaisiin palveluihin turvaavaa lainsäädäntöä on pitkään odotettu. Ehdottoman tärkeätä kuitenkin on, että uusi laki on ikäihmisten oikeuksia oikeasti varmistava, kuntia velvoittava ja riittävän yksiselitteinen, jotta toteutusta voidaan valvoa ja laimin­lyönteihin saada tarvittaessa korjausta valitusteitse. 

    Nyt käsittelyssä olevassa lakiluonnoksessa positiivista on mm. kunnan velvollisuus vuosittain arvioida ikääntyneille tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä laatia valtuusto­kausittain suunnitelma vanhuspalvelujen kehittämiseksi (§ 3–5). 

    Lakiesitys toisi kunnalle myös velvoitteen järjestää neuvontapalveluja vanhuuseläkeikäisille. Neuvonnan tulisi kuitenkin olla myös aktiivista neuvonnan tarjoamista ja huolen­pitoa etenkin yksin kotona asuvista vanhuk­sista ja vanhuspariskunnista. Esimerkiksi terveystarkastuksien ja toimintakykyä edistävien kotikäyntien toteutusta ei saa jättää kunnan harkinnan varaan ”tarvittavassa määrin”, kuten lakiluonnoksen § 10:ssä esitetään. Viime vuosina sosiaalilainsäädännössämme lisääntynyt kuntien harkinnanvara lakien soveltamisessa on merkinnyt sitä, että useissa kunnissa tällaisia suosituksia ja toivomuksia ei toteuteta lainkaan.

     Lain tarkoituksena on mm. ”parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä ohjausta muiden tarjolla olevien palvelujen käyttöön yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa silloin, kun hänen toimintakykynsä sitä edellyttää” (1 §, 3.mom.).
    Tätä periaatetta käsittelyssä oleva lakiesitys ei kuitenkaan toteuta: Subjektiivinen, kuntaa velvoittava oikeus ikäihmisillä olisi vain palvelutarpeiden kartoitukseen, sekin vain jos joku sitä hänelle pyytää. Tarpeellisiksi havaittujen palvelujen toteuttaminen jäisi entiseen tapaan harkinnanvaraiseksi hakemusten pohjalta. Vanhukselle sentään luvataan apua hakemusten tekemisessä, mutta palvelutarpeiden kartoitusdokumentti on lakiesityksen perustelujen mukaan vain ”tausta-aineistoa” palvelusuunnitelmalle ja päätöksenteolle. 

    Oma kysymyksensä on, riittävätkö pienituloisimpien ikäihmisten rahat saatavilla olevien palvelujen maksuihin. Kasvava osa vanhuspalveluista toteutetaan jo nyt hajautetusti, paljolti yksityisten yritysten toimintana, mikä merkitsee asiakasmaksujen kohoamista yli monien vanhusten maksukyvyn. Miten tältä osin varmistetaan lakiesityksessä korostettu palvelujen saatavuuden yhdenvertaisuus? 

    Vanhuspalvelulaissa tulee ehdottomasti säätää ikäihmisten palveluja toteuttavan henkilöstön vähimmäis­­määrä- ja laatumitoituksista. Kokemus on osoittanut, että pelkät ­suositukset eivät riitä turvaamaan palvelujen tasoa, ikäihmisen turvallisuutta ja jäljellä olevan toimintakyvyn ylläpitämistä. Enää ei saa olla mahdollista järjestää vanhuspalveluja ja -hoivaa pelkkänä halvimman tarjouksen tehneen yrityksen säilytystoimintana.
    Vaikka henkilöstön määrä ei välttämättä aina takaa laatua, silloin kun ammattihenkilöstöä on liian vähän – kuten nykyisin vanhusten palveluissa ja hoivatyössä tilanne pääosin on – hoitajien määrän lisäys parantaa myös palvelujen laatua. Lakisääteisen minimimäärän ja -osaami­sen riittävyyden on kukin kunta lakiesityksen 5§:n mukaan velvollinen vuosittain arvioimaan.   

    Uusi laki tulee koskemaan myös vammaisjärjestömme ikääntyneitä ja ikääntyviä jäseniä. Monivammaisten osalta lakiesityksen soveltamisalan määrittely on hyvin ongelmallinen: ”Iäkkäällä henkilöllä tarkoitetaan … henkilöä, jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on merkittävästi heikentynyt ikääntymisen myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien vuoksi taikka ikääntymiseen liittyvän rappeu­tumisen johdosta.”(§ 2, 2.mom.).
    Toiminta­kykyä vakavasti heikentävien pitkäaikaissairauksien takia vammautuneet voidaan tällä määrittelyllä pudottaa raa’asti vammaispalvelujen piiristä kun ikää kertyy. Pitkäaikaissairaudet kun hyvin harvoin ajan mittaan eli ikääntymisen myötä ainakaan paranevat. Uudella lainsäädännöllä ei vammaispalvelulain soveltamiseen saa tehdä ”ikäsyrjintäporttia”, jolla vaikeavammaisia voidaan kunnissa vähitellen siirtää vanhuspalvelulain piiriin.
    Jo nyt monissa kunnissa on ikääntyneitä monivammaisia siirretty mielivaltaisesti pois vammaispalvelujen piiristä ja sosiaalihuoltolain mahdollistamiin tiukkoihin tulo- ja varallisuusrajoihin vedoten evätty tarpeelliset kuljetus- ym. palvelut näiltä iäkkäiltä vammaisilta. Nytkö vastaava toiminta­­tapa on uuden lain myötä tarkoitus laillistaa koko maassa?  

    Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto vaatii ns. vanhuspalvelulain pikaista valmistelua niin, että lakiesitystä korjataan ja täsmennetään seuraavasti: 

    •  Ikäihmisille säädetään subjektiivinen oikeus palvelutarpeen kartoituksessa tarpeellisiksi havaittuihin palveluihin ja tukiin.
    • Pienituloisille ikäihmisille koti-, palvelutalo- ym. tarpeelliset palvelut järjestetään maksuttomina.
    • Pitkäaikaissairauden tai -sairauksien vuoksi vaikeavammaisille ikäihmisille turvataan jatkossa­kin oikeus vammaispalvelulain mukaisiin, maksuttomiin palveluihin ja tukiin iästä ja vammautumisiästä riippumatta.
    • Kunnat velvoitetaan aloitteellisesti huolehtimaan yksin asuvien ikäihmisten ja ikääntyneiden pariskuntien tarpeellisesta neuvonnasta, huolenpidosta, palvelutarpeen kartoituksesta ja palvelujen saannista. 
    • Laissa säädetään ikäihmisten palveluja ja hoivaa toteuttavan henkilöstön vähimmäismääristä ja -laadusta, joiden riittävyyttä kunta on velvollinen seuraamaan ja valvomaan. 
    • Lain säädökset kirjataan niin yksiselitteisesti, että niiden toteutusta voidaan todella valvoa ja että niihin voidaan vedota haettaessa laimin­lyönteihin korjausta valitusteitse.

     

    Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry. 
     Liittohallitus 31.5.2012

    Lausunto on toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriölle, peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson ja hallitusneuvos Riitta Kuusistolle sekä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille ja eduskuntaryhmille.